tiistai 29. lokakuuta 2013

Pizzahommia

Mun poikaystävä on jo pitkään puhunut, että haluaisi tehdä itse pizzaa, se reppana kun ei oo tainnut koskaan aikaisemmin tehdä. En tosin mäkään mikään pizzamestari ole, oon tehnyt pizzaa vain pari kertaa (nekin köksäntunnilla), vaikka meillä kotona porukat kyllä aika usein pizzaa tekevätkin. Mäkin tykkään kyllä pizzasta, mutta se ei ole mikään mun superlemppariruoka kuitenkaan, mikä on varmaan syy siihen miksen sitä itse hirveästi tee :)
Pizzapohjaohjeen etsin netistä, ja pyöräytin nopeasti taikinan, jonka jätin kohoamaan tunniksi :) Jaoin ton sitten vielä ennen kaulimista kahdeksi, sillä tehtiin molemmat omat pizzat.
 Taikinan kohotessa tein itse tomaattikastikkeen, joka on mun mielestä yksi tärkeimpiä asioita pizzassa, eli sen on oltava hyvää! Tomaattikastikkeeseen laitoin tomaattimurskaa, tomaattipyreetä, ketsuppia, valkosipulia, pizzamaustetta, sokeria, suolaa, mustapippuria sekä tilkan öljyä.
 Yleensä meillä kotona syödään ihan "peruspizzaa", eli pizzaa missä on täytteenä vähän kaikennäköistä, esimerkiksi kinkkua, herkkusieniä, tonnikalaa, ananasta yms. Tällä kertaa halusin kuitenkin kokeilla jotain vähän erilaista, joten tein rucola-mozzarella-kirsikkatomaatti-ilmakuivattu kinkku-pizzan :) Ennen pizzapohjalle laittamista maustoin mozzarellapallot ja kirsikkatomaatit ripauksella suolaa ja mustapippuria.
 Täytteet ladottuna päälle ja uuniin menossa.
 Kostin pizza olikin sitten vähän erinäköinen :D Tossa oli muistaakseni yhteensä 5 eri täytettä, plus kahta erilaista juustoa.. Miehet.. Naureskelin myös tolle muodolle, ihana soikio!
 Siinäpä olisikin sitten valmis pizza :) Rucolat lisäsin siis vielä uunista ottamisen jälkeen, sitä saa heittää ihan kunnon kasan tohon pizzan päälle! Yleensä en niin hirveästi rucolasta välitä, mutta näin pizzan päällä maku ei ollut niin voimakas, vaan sopi kivasti pizzan muihin makuihin.
 Ei ehkä kaunein pizza, mutta maku oli hyvä :)
 
Taikina nousi upeasti, kastike oli ihanaa, kaikki sujui kuin leikki ja pizzoista tuli kaikin puolin täydellisiä.
Näin se varmaan menisikin, jos tää olisi jonkun muun blogi ja jonkun muun pizzat, mutta...
 
 ... totuus on tarua ihmeellisempää. Mä en ilmeisesti olekaan ainoa sählä tässä parisuhteessa, vaan myös tosta mun poikaystävästä löytyy näköjään vähän höslääjän vikaa. Kosti vaihtoi siis paistamisen puolivälissä meidän pizzojen paikkaa uunissa, ja niin siinä vain kävi, että toi Kostin pizza luisui nätisti alas tuosta reunattomalta pelliltä ja läsähti suoraan täytepuoli alaspäin lattiaan. Nice. Pizza repesi neljään osaan ja täytteet olivat kaikki isossa kasassa lattialla.. (Tästälähtien toi sitten toivottavasti osaa pitää kahdella kädellä siitä pellistä kiinni.)
 Mutta loppu hyvin kaikki hyvin! Poikaystävä lappoi kylmänviileästi täytteet takaisin pizzalle ja eikun takaisin uuniin. Ja valmis pizza oli kuulemma tosi hyvää, eikä edes yhtään karvaa tullut vastaan..
Siinä itse tilanteessa toi tippuminen ei kyllä naurattanut, vaan mua lähinnä harmitti Kostin rakkaan luomuksen kohtalo, mutta meniköhän siinä viisi minuuttia niin naureskelin jo kippurassa noille säälittäville pizzariekaleille :D Vieläkin näitä kuvia katsellessa hihityttää!

2 kommenttia:

  1. Hahhaa voivoi teitä :D hömelöt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi oikee kauhukaksikko... xd nuija ja tosinuija joista kosti on tietenki se tosinuija!

      Poista