Inttipohdintoja

Holy shiiiet nyt on pakko varottaa että kilometritekstipostaus luvassa! Aiheena inttijutut joten jos seurustelulässynlää ei kiinnosta, suosittelen skippaamaan, ja katsomaan vaikka vaan noi hyllykuvat (joiden aiheeseenliittymisprosentti on täysi 100). Olen ollut koko viikon flunssassa, eikä mulla valitettavasti ole mitään parempia kuvia tähän hätään, sorry guys!

Ajattelin kirjoitella muutaman sanasen siitä, miten poikaystävän inttiaika on lähtenyt käyntiin, enkä tietenkään mitään varsinaisia inttijuttuja vaan ihan vaan mun fiiliksiä tästä erossaolosta. First of all, "pelkäsin" tätä inttiaikaa etukäteen aivan turhaan. Tässä kun ollaan jo neljä vuotta oltu yhdessä niin tollaiset viiden päivän erot ei kyllä tunnu paljon missään. Toki alussa oli hieman outoa olla erossa se kaksi viikkoa (ihan täsmälleen se taisi olla 11 päivää), mutta musta sekin oli toisaalta ihan mielenkiintoista kokea, edes sitten kerran elämässä. Että tietää nyt, että tuon kaksikin viikkoa selviää kyllä, vaikkei se kivaa olisikaan.

 Mä en ole tässä neljän viikon aikana kokenut mitään sielua raastavaa megaikävää enkä itkenyt kertaakaan, edes silloin kun poikaystäväni lähti (saako musta nyt ihan kylmäsydäminen ämmä-kuvan..), mutta toinen on kyllä ollut ajatuksissa sitäkin enemmän. Whatsapp on ihan superhyvä tässä armeija-aikana, kun pääsee sitten kuitenkin sen kautta juttelemaan toisen kanssa aika usein ja lähettelemään kuvia yms.

Tämä erossa oleminen ja sen herättämät tuntemuksethan ovat tietenkin kaikilla ihan yksilöllisiä, mutta mulle tämä on ollut yllättävänkin helppoa, vaikka toivon - ja toivotaan molemmat - tietenkin sormet ja varpaat ristissä että puolella vuodella selvittäisiin. Tämä erossaolo ei ole ollut meille mitenkään ylitsepääsemätön asia, ja uskon sen johtuvan suurelta osin siitä, että emme asu yhdessä, eikä muutenkaan olla yhdessä joka ikinen päivä 24/7. Lisäksi mä olen luonnostani sellainen, että pystyn helposti olemaan yksin, eikä mulle tuota mitään ongelmaa keksiä itselleni tekemistä. Ja toisaaltahan mä en oikeastaan koskaan olekkaan ihan ypöyksin, vanhempieni kanssa kun asun. Kahdestaan poikaystävän kanssa asuessa tilanne voisi olla toinen, mutta varmasti tuo inttiaika sujuisi silloinkin isommitta ongelmitta, onhan maailmassa niin paljon muutakin kuin vain se oma rakas :)

Poikaystävällä armeijaa takana nelisen viikkoa ja tällaiset on nyt tunnelmat. Toivotaan, että fiilikset pysyy näin hyvinä koko loppuajankin.. Se, mitä sanotaan siitä että intin aikana oppii todellakin arvostamaan yhteistä aikaa ihan uudella tavalla, on muuten täysin totta! Toista odottaa perjantaisin ihan innoissaan ja niistä yhteisistä hetkistä haluaa ottaa kaiken ilon irti. Silloin kun poikaystävä tuli kahden viikon jälkeen ekaa kertaa kotiin, mä olin aivan täpinöissäni enkä meinannut odotellessa pysyä nahoissani, ja sitten kun näin sen, rupesin vaan kikattelemaan ja jännitin niinkuin oltaisiin oltu ekoilla treffeillä :D Siis oikeasti, se oli niin outoa, ja kesti aika pitkään ennenkuin aloin olla taas ihan normaali itseni (eipä se tosin paljon tuosta eroa..). Poikaystäväkin vähän naureskeli kun mä siinä vaan hihittelin ja käyttäydyin kuin joku ujo pikkutyttö. Ja me ollaan tosiaan oltu se yli neljä vuotta nyt yhdessä..

Olisi tosi kiva kuulla myös teidän kokemuksia ja tunnelmia tähän aiheeseen liittyen, ja tietysti saatte kertoa  mielipiteenne myös vaikka mun hyllyn uudesta ilmeestä! Kultainen kynttilä ja peililaatikko ovat uusia tulokkaita H&M homelta. Pieniä juttuja, mutta niin hirmu kivoja :)