Rodos, osa 2

Jatketaanpas Rodoksen matkajutuilla, nyt vuorossa osa 2/3! Tässä postauksessa lähes kaikki kuvat on illalla kuvattuja, eikä päiviltä löydy valitettavasti kuvamateriaalia, sillä ymmärrettävistä syistä en halunnut/jaksanut raahata kameraa rannalle mukaan.

Syötiin tuolla ruokia ihan laidasta laitaan, niin "turistiruokaa", kuin ihan kreikkalaisiakin juttuja. Tuossa yllä olevassa kuvassa näkyvät erään illan kreikkalaiset Meze-tyyliset herkut, joista varsinkin noi filotaikinafetanyytit olivat aivan sairaan hyviä! Jo viimeksi Kreikassa käydessäni tykästyin kovasti kreikkalaisiin ruokiin, eivätkä ne tuottaneet pettymystä tälläkään reissulla.

 Rodoksella kävin myös Starbucksissa ensimmäistä kertaa elämässäni. Vuosikaudet olen jotenkin onnistunut välttämään siellä käynnin, mutta nyt oli pakko käydä testaamassa kun (poikaystävän) kahvihammasta kolotti. Mä otin caramel frappucinon kahvilla, joka oli kyllä hyvää, mutta valitettavasti vähän liian makea mun makuuni. Poikaystävän lämmin caramel macchiato oli huomattavasti enemmän mieleeni, vaikka oli makeaa sekin. Äh, en kyllä tajua, miksi noista pitää tehdä niin hirveän makeita ja vielä tunkea nuo makeat siirapit päälle.. Tai sitten tuo caramel-maku oli vaan jotenkin erityisen makea, mene ja tiedä.

 Yksi Rodoksen kaupungin kuuluisimpia nähtävyyksiä ja paikkoja on kaupungin sisällä sijaitseva suuri muureilla ympäröity vanha kaupunki. Käytiin tuolla parina iltana pyörimässä, mutta ainakaan ensivaikutelma vanhastakaupungista ei ollut mikään kummoinen. Yhdessä osassa vanhaakaupunkia on lähes pelkästään erilaisia turistikrääsäkojuja ja ravintoloita, mutta kannattaa lähteä pyörimään myös muihin osiin, joissa on huomattavasti rauhallisempaa ja lähinnä vain paikallisten koteja ja tunnelmallisia mukulakivikatuja. Varsinkin illalla tuolla on  kivaa vaan haahuilla ympäriinsä ja fiilistellä kauniita vanhoja katuja ja rakennuksia.

Vanhankaupungin muurin toisella puolella satamassa menee tuollainen kiva puinen kävelsysteemi, jolta pystyy ihailemaan vanhankaupungin muuria ja upeita jahteja vastapäisessä satamassa. Oltiin illalla (tai no, yötä se jo taisi olla) kävelemässä tuolla ja bongasin pari vapaana juoksentelevaa koiraa tuollaiselta pieneltä rannalta. Tuo toinen koira oli kovasti tulossa ylös, mutta ei jostain syystä päässyt hyppäämään tuonne korkealle kävelytielle, ja tottakai eläintenpelastaja-Emmi oli heti ihan paniikissa, ettei koira nyt pääse ylös kaverinsa luokse vaan jää sinne alas ikuisiksi ajoiksi kärsimään.. Poikaystävä sanoi jo pariin kertaan että jatketaan matkaa, kyllä se koira pääsee sieltä hyppäämään, mutta mä vaan sinnikkäästi yritin auttaa ja kannustaa koiraressua ylös :D Varmaan yli viisi minuuttia mä siinä ähisin, mutta lopulta koira saatiin ylös ja matka saattoi jatkua. Oli vaan yksi mutta. Noi koirat päättikin lähteä seuraamaan meitä. Ne kulkivat meidän kanssa yli puoli tuntia, ja joka hetki kun hotelli lähestyi, mun ahdistus vaan kasvoi. Eihän se koira meitä voisi hotelliin seurata! Oltiin siis yritetty hämätä niita ja karistaa ne kannoiltamme, mutta tuo musta koira jaksoi häntä innokkaasti heiluen seurata meitä, vaikka sen kaverikin oli jo jäänyt matkasta. Lopulta meidän piti oikein painokkaasti useaan kertaan käskeä koiraa pysymään paikallaan ja sinne se sitten jäi, tuijottamaan meitä yksin kadulle... Mulle tottakai tuli kamalan paha mieli ja itku, (joo, mä itken tällaisista jutuista....) kun katselin sitä ihmeissään meitä tuijottamaan jäänyttä reppanaa, ja murehdin vielä sitäkin, löytäisikö se vielä kotiin. Välillä tämä eläinrakkaus ja empaattisuus kyllä ajaa mut ihme tilanteisiin, ei voi muuta sanoa :D

Onneksi mua edes vähän piristi, kun löydettiin tämmöinen minipirpana yksin kadulta nököttämästä ja miukumasta säälittävällä äänellä, ihana! Poikaystäväkin jo kyseli, voidaanko ottaa pikkuinen mukaan Suomeen..