perjantai 15. tammikuuta 2016

My bags

Noniin, lupailin aiemmin laukkuesittelyä ja nyt sain vihdoin kuvat napattua ja postauksen kirjoitettua :) En edes oikeastaan tiedä, mistä idea tähän laukkupostaukseen tuli, mutta ainakin itseäni laukkurakastajana kiinnostavat hirmuisesti toisten kokoelmat ja ajattelin että ehkä tekin tykkäisitte tällaisestä pienestä esittelystä.
Olen aina rakastanut laukkuja ja hamstrannut niitä jo ihan pienestä lähtien (sama kuin kenkien kanssa) ja jo ala-asteella kaapit tursusivat erilaisia veskoja. Nykyään tärkeää ei ole määrä, vaan se että kokoelma koostuu laukuista, joita oikeasti käytän ja rakastan. Olen tullut nirsommaksi myös materiaalien suhteen. Ennen en välittänyt, oliko laukku aitoa nahkaa vai ei, mutta nykyään suosin ehdottomasti aikaa kestäviä nahkaisia yksilöitä. Tekonahkaisiakin minulta toki löytyy, mutta ennemmin sijoitan enemmän ajattomaan laukkuun, joka pysyy käytössä hyvänä vuosikaudet. Laukut ovat järjestyksissä uusimmasta vanhimpaan.

MICHAEL Michael Kors Dillon XS Crossbody in Dark Khaki Uusin, syötävän söpö, tulokas. Olen aina tykännyt mini-Hamiltoneista, mutta en ikinä ostaisi laukkua, johon ei mahdu edes puhelintani. Tämä on kuitenkin pikkuriikkisen isompi kuin Hamilton, enkä pystynyt vastustamaan kiusausta kun törmäsin tähän ihanassa beigessä värissä. 
MICHAEL Michael Kors Hamilton Large Saffiano Leather Tote in black Hamilton on oikeasti yksi vanhimpia laukkujani, mutta tämä saffianonahkainen yksilö löytyy listan kärkipäästä, sillä olen hankkinut sen vasta vähän aikaa sitten. Myin siis vanhan pehmeänahkaisen Hamiltonini ja ostin tilalle tämän saffianonahkaisen, sillä en vain osaa käyttää "lörtsöjä" laukkuja, vaan haluan että laukku pysyy ryhdikkäänä ja säilyttää muotonsa tyhjänäkin.
Lauren Ralph Lauren Newbury Double Zip Tote in black Melko uusi hankinta tämäkin. Olen ihastellut tätä laukkua niin kauan kuin muistan ja nyt päätin vihdoin kotiuttaa sen (satasen alennus saattoi vaikuttaa asiaan..). Tämä muistuttaa hyyyvin paljon Pradan Lux Totea, joka on omaan silmääni täydellinen mutta way out of my budget, eli tämä Newbury oli erittäin hyvä korvike. 
Kiiltäväpintainen pikkulaukku H&M Tykkään tästä, sillä mielestäni se ei näytä kahdenkympin laukulta, vaan voisi mennä kalliimmankin merkin tuotteesta. Näyttää todella paljon Furlan Metropolikselta, mutta koska kyseessä ei ole kuitenkaan kopio, ei asia sinänsä häiritse. Ihan paras esimerkiksi baariin, kun mukaan tarvitsee vain välttämättömimmän.

 MICHAEL Michael Kors Dillon Small Satchel in black Ihana pikkulaukku, joka oli ehdottomasti yksi viime vuoden parhaita ostoksia. Aivan täydellisen kokoinen, ja olenkin käyttänyt tätä todella paljon, niin koulussa kuin vapaa-ajallakin. 
MICHAEL Michael Kors Jet Set Travel Tote in Signature Vanilla Tämä Jet Set on valitettavasti jäänyt suhteellisen vähälle käytölle. Luultavasti se johtuu tuosta väristä, sillä olen tosi huono käyttämään vaaleita laukkuja. 
 Louis Vuitton Pochette Accessories NM in Monogram Pochette nyt vaan toimii joka tilanteessa, piste.  Rakastan edelleen nimenomaan tämän mallin supersimppeliä ulkomuotoa ja olen todella tyytyväinen, että päädyin aikanaan laukkua miettiessäni tähän ajattomaan pochetteen.
Louis Vuitton Pochette Accessories NM in Damier Azur Ensimmäinen Vuittonini, joka edellisen tapaan toimii joka tilanteessa. Tämä vaalea Damier Azur on kiva varsinkin kesällä.

MICHAEL Michael Kors Jet Set Travel Saffiano Leather Tote in Luggage Uskollinen matkustuslaukkuni ja kuormajuhtani, joka on kantanut monet kilot lentokentillä ja muilla reissuilla. En usko, että kyllästyn koskaan tuohon kauniiseen yksinkertaiseen malliin, joka säilyttää muotonsa vuosien käytöstä huolimatta. 
Musta clutch Gina Tricot Tästä eteenpäin onkin sitten pelkkiä muovilaukkuja :D Huomaa selkeästi, miten vanhat laukut ovat teko- ja uudemmat suurimmaksi osaksi aitoa nahkaa. Tekonahkaisuudestaan huolimatta tykkään tämän clutchin simppelistä tyylikkyydestä. Olen tosin hirveän laiska käyttämään kädessä pidettäviä laukkuja, joten tämäkin on käytössä suht harvoin. 
Beige laukku H&M Tämä on jo pitkään ollut myydä vai ei-kasassa, mutta kuvasin nyt nämä rajatapauksetkin kun ne tuolla kaapissa kuitenkin pyörivät. 
Musta laukku H&M Käytin tätä paljon lukioaikoina, sillä tuonne mahtuu tavaraa vaikka millä mitalla, mutta laukku itsessään on hyvin kevyt.

Beige clutch H&M Tässä kollaasissa on kaikkein vanhimpia laukkujani, suurin osa vuodelta 2012 (!). Pidän vieläkin tästä vaaleasta clutchista, mutta tässäkin käytön vähäisyyteen vaikuttaa varmasti tuo vaalea väri, jonka miellän enemmän kesään sopivaksi. 
Musta laukku Atmosphere Tykkään erityisesti noista tasseliyksityiskohdasta, mutta valitettavasti laukun materiaali ei ole kestävimmästä päästä. Se onkin käynyt jo kerran suutarilla kahvan toisen pään irrottua lenkistä..
Harmaa laukku Blanco Myös tämän eteenpäin luovuttamista olen harkinnut pitkään. Tuo harmaaruskea väri ei vaan ole oma juttuni, vaikkei mallissa sinänsä vikaa olekkaan.
Musta laukku kirppis The last one! Vuosia sitten kirpparilta löytynyt musta peruslaukku. Ei tule enää paljon käytettyä, sillä kaapista löytyy mustia laukkuja vaikka millä mitalla.

Semmoisia! Löytyikö suosikkeja/inhokkeja? 

12 kommenttia:

  1. Hirveesti laukkuja :D itelläni on vaan 1 musta iso laukku ja sit toi sama pieni h&m pikkulaukku ekasta kollaasista ja hyvin oon pärjänny :D mut niin piti kysyy tosta h&m laukusta, et onks sullaki se lukko vähän hankala? Mä tilasin ekan netistä ja luulin et se lukko on viallinen --> palautin ja tilalle tuli samanlainen... Eli se on tosi vaikee laittaa kiinni?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan niitä kieltämättä.. Laukut ja kengät ovat ehdottomasti mun heikkous :D Mutta noistakin voisi melkeinpä puolet pistää kiertoon, tulee joitakin käytettyä niin valitettavan harvoin. Oon vaa niin huono luopumaan mistään kun aina mietin että no jos joskus vielä käytän.

      Ja mulla oli kuule ihan sama homma! Taisteltiin poikaystävän kanssa sen lukon avaamiseksi varmaan tunti.. Lopulta se sitten aukesi kun tarpeeksi repi ja nyt se on onneksi jo käytössä vähän löystynyt ja toimii ihan normaalisti :) Mä muistan kanssa ajatelleeni että se lukko on jotenkin viallinen, mutta ilmeisesti tuo hankaluus on vaan sen ikävä ominaisuus :/

      Poista
    2. Joo no "hyvä" kuulla, et se sama ongelma on sit kaikissa noissa. Se on kuitenki niin hieno etten viittiny enää palauttaa sitä toista :D Pitää toivoo et omakin vähän löytyis :) ja mulla oli ihan sama et poikaystävän kaa koitettiin saada sitä toimimaan :'D

      Poista
    3. Niimpä! Ja toi on kyllä ihana pikkulaukku, ymmärrän ettet halunnut sitä toistakin palauttaa. Eiköhän se lukkokin siitä käytössä lutviudu :)

      Poista
  2. I'm jealous of your bags :p

    www.mktatiana.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aww, thank you, but don't be jealous :) Start building your own dream bag collection asap! ;) My goal is to give away all the bags I don't really use, and only keep the ones I love and use all the time.

      Poista
  3. Mistä ton Ralph Laurenin oot ostanu?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ostettu Zalandolta Black Fridayn aleista :)

      Poista
  4. Ja seuraavaksi kenkä/saapaspostaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. PItää katsoa, kenkiä kun löytyy aika määrä.. :) Saappaat ovat tällä hetkellä toisessa kodissa, mutta nappaan ne mukaani ensi kerralla kun sinne suuntaan! Keväällä tulee varmasti taas käyttöä.

      Poista
  5. ihania laukkujaa! Mistä oot löytäny ton beigen Michael Korssin laukun?=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Elisa! Mini-Dillon on fashionetesta tilattu, siellä löytyy noita monessa eri värissä :) Lisäksi olen nähnyt noita stockmannilla, myymälässä sekä netissä!

      Poista