sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Spring shades


takki H&M farkut Gina Tricot paita H&M laukku Louis Vuitton kengät Nike aurinkolasit Gina Tricot kello Michael Kors


Vitsi miten ihanista kevätsäistä ollaan saatu nauttia viimeinen viikko! Olen saattanut täällä aikaisemminkin mainita, mutta rakastan kevättä ja voisi jopa sanoa, että se on lempivuodenaikani. Kevään myötä tulevat tietenkin myös kevättakit, ja tänä vuonna mulla onkin monen monta ihanaa uutta kevättakkia lämpimiä päiviä ja käyttöä odottamassa.

Kuvien keväisen vaalea asu on napattu eilen, ja se sai inspiraatiota juurikin tuosta kauniista säästä. Peilistä katsoessa asu näytti tosi kivalta, mutta jälkeenpäin näissä kuvissa se näyttää jotenkin paljon hölmömmältä. Huonolla taustalla pikaisesti napatut kuvat eivät ainakaan auta asiaa.. Ajattelin aluksi, etten julkaisisi näitä kuvia ollenkaan, mutta menköön, aina ei voi onnistua.
Tuo rento (kuvissa vaaleanpunaiselta näyttävä, oikeasti haalean persikkainen) t-paita on peräisin pari päivää sitten saapuneesta H&M:n paketista, ja meinasin itse asiassa alunperin palauttaa sen. Vierastin aluksi tuota "erikoista" väriä, mutta pari päivää paitaa katseltuani päätin antaa sille mahdollisuuden. Hassuinta tässä on se, että paita maksoi noin kolme euroa, mutta mietin silti tarkasti pidänkö vai palautanko sen :D Kyllä, olen todella tarkka ostoksistani..

Eilen vedin myös ekaa kertaa tänä vuonna ohuemman takin päälleni, ja vaikka sillä hetken ulkona pärjäsikin, meinasi pidemmän päälle tulla vähän vilu. No, enää viikko niin sitä ollaankin jo vähän lämpimämmissä maisemissa, nimittäin Roomassa! Mun piti kertoa tuo matkakohde ihan omassa postauksessaan, mutta jotenkin se unohtui ihan kokonaan ja hoituuhan tämä tietty näinkin :) 

4 kommenttia:

  1. very nice casual outfit..this neutral colors on you are perfect
    kisses

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. You are too sweet, thank you :) I love neutral colors, they are perfect for spring! Light and neutral colors make the whole outfit look so fresh.

      Poista
  2. Hei minkä malliset noi sun niket on? :-) näyttää niin kivoilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Ne on roshe runit :) Mä tykkään myös, kokovalkoiset kengät on vaan jotenki niin cool :>

      Poista