tiistai 10. helmikuuta 2015

Alkuvuosi puhelinkuvina


 1. Daniel Wellingtonin uusi kello käytössä. Tuo on ulkonäöltään aivan upea, mutta pakko antaa kehuja myös muille ominaisuuksille; keveydelle ja sille, että kello on todella ohut! Ei meinaa edes huomata, että on kello ranteessa :) 2. Punahuuli-tb. 3. Tammikuun alussa lähdettiin vihdoin sinne ikeaan ja mä olin aivan innoissani, kun pääsin vihdoin hankkimaan ostoslistalla olleita juttuja tulevaan uuteen kotiin. Muuttoon on tosiaan aikaa se lähes puoli vuotta, mutta en vaan kertakaikkiaan pysty hillitsemään itseäni.. Ikea-reissulta tarttui mukaan kaikenlaista pientä, mutta paaljon jäi vielä hankkimattakin, eli eiköhän tuolla tule vielä pariin kertaan käytyä ennen kesää. 4. Nyt mullakin on vihdoin tarjottimet! Tosi käteviä sohvalla tai sängyllä syödessä, ja käyvät myös tavaran säilyttämiseen kivana sisustuselementtinä.
 

1. Ihanan Barcelonan muistelua ja uudesta matkakohteesta intoilua. "Travel is the only thing you buy that makes you richer." Word. 2. Niin, se mun hius"katastrofi".. Päätin kokeilla uutta tarjouksessa ollutta väriä (seuraavassa kuvassa näkyvä L'oreal Preference - en suosittele) tyvikasvun värjäämiseen, ja tässä näkyy lopputulos: tyvestä ja osittain myös pituuksista täysin keltaiset hiukset. Olen tosi tarkka hiuksistani ja jos hiukset on huonosti tai huonon väriset, tai on vaikkapa paljon tyvikasvua, mulla on hirveän ruma ja epävarma olo itsestäni. Tämä hiusjuttu on oikeasti häirinnyt mua niin paljon, etten halua ottaa edes asukuvia, sillä tukka pilaisi muuten kivan asun.. Niinhän sitä sanotaankin, että tukka hyvin, kaikki hyvin, joten luonnollisesti tämä pätee myös negatiivisessa mielessä :D 3. Hiukset olivat niin keltaiset, etten ikimaailmassa olisi voinut jättää niitä sellaisiksi, vaan oli pakko käydä hakemassa kaupasta uusi tuhkainen väri, jolla saisi taitettua pois tuota keltaisuutta. Garnierin väri poisti keltaisuutta hieman, mutta ei kuitenkaan ihan niin hyvin kun olin toivonut, ja hiukset ovat vieläkin omaan makuuni wayyyyy too yellow. En kuitenkaan millään raaskisi värjätä hiuksia enää kolmatta kertaa, vaan olen turvautunut hopeashampooseen ja erilaisiin lämpimiä sävyjä taittaviin hoitoihin, tosin vaihtelevalla menestyksellä. 4. Pakkasin tammikuun lopussa taas kimpsuni ja kampsuni ja otin synttäriviikonlopukseni suunnan Helsinkiin kaverin luokse.


1. Ensimmäisenä iltana suunnattiin eräisiin opiskelijabileisiin, ja väsättiin pikaisesti jotain ruokaa ennen uloslähtöä. Ei ehkä parhaimman näköistä, mutta hyvää se kyllä oli. 2. 20 vee päivänsankari! Tuntuu niin oudolta olla jo kaksikymppinen, kohtahan tässä pitäisi jo ruveta aikuistumaan.. As if that's gonna happen though. 3. Kiitos ballerinoilla (taas) Helsingin hyytävässä yössä pomppimisen tai poikaystävän flunssan - tai molempien - tulin kipeäksi heti reissusta kotiin saavuttuani. Flunssaa ja lämpöilyä kesti koko viikon, mutta onneksi viikonloppuna olin jo tarpeeksi hyvässä kunnossa lähteäkseni tyttöjen kanssa ulos synttäreitä viettävää kaveriani juhlimaan. Lähdettiin kiltisti kotiin jo yhden jälkeen, mutta oli kyllä todella hauska ilta! Niin ja kuvassa näkyvähän on siis tietenkin illan asu. 4. Uusi ihana puuvillaneule Ginasta. En ole mikään suurin jenkkilipputavara-fani, mutta tässä rennossa neuleessa se näytti mielestäni kivalta.


1. Porkkanakakku ja-muffinit ovat yksiä harvoista lempileivonnaisistani, ja pyöräytinkin yksi ilta pellillisen porkkanamuffineita pahimpaan porkkanakakkuhimoon. Nyt mun tekee taas hirveästi mieli noita, joten tänään tai huomenna pitää varmaan ruveta taas leipomapuuhiin.. 2. Viime perjantaina oltiin poikaystävän perheen kanssa katsomassa poikaystäväni valaa Vekaralla. Olen ollut muutama vuosi sitten katsomassa veljeni valaa, joten sinänsä tuossa ei ollut mitään uutta ja ihmeellistä, mutta olihan se ihanaa nähdä oma rakas hänen tärkeänä päivänään ja nähdä pikkuisen paremmin paikka, missä poikaystävä viikkonsa viettää. 3. Tultiin valasta kotiin vasta illalla (odoteltiin pelkästään parkkipaikalta pois pääsyä yli tunti..), jonka jälkeen suunnattiin heti ulos syömään. Mulla oli pari alennuskuponkia Pieni Talo Preerialla-nimiseen raflaan, jossa käytiin syömässä talon hampurilaiset. 4. Tämän aamun tunnelmia ja auringonpaisteen fiilistelyä. Joo, kaikki ovat jo hehkuttaneet päivän säätä, mutta olihan se ihan mieletön! Sieltä se kevät lähestyy kovaa vauhtia ja aurinkokin lämmitti jo mukavasti, ihanaa :)

8 kommenttia:

  1. Oi miten kivanoloinen blogi! Jään ehdottomasti seurailemaan :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuinka kiva kuulla! :) Lämpimästi tervetuloa ♡

      Poista
  2. Ihana blogi sulla :) ! ja iik onnea muuttoon, vaikka siihen vielä onkin aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hirmuisesti <3 Ja kiitos tsempeistä, vähän rupeaa jo itseäkin kutkuttelemaan kun miettii, että siihen on vaan se muutama kuukausi enää.. :)

      Poista
  3. Oletko kokeillut koskaan Wellan Color Charm T18 White Lady Toneria keltaisuuden poistamiseen hiuksista? Yksi osa sitä sekoitetaan kaksi osaa sen aineen määrän mukaan Wellan Color Charm Cream 20 Volumin kanssa.(Esim jos sitä white ladya on 1dl niin tuota volume 20 creamia tulee 2dl) Tämä on vähän niin kuin nuo lorealin purkkivärit että tuo cream on se developer ja white lady on se 'väri'. Niiden sekotettu koostumus on myös samanlainen. Tätä kun laittaa keltaisiin hiuksiin niin se aine muuttuu tosi nopeasti kokonaan lilaksi eli se taittaa just sitä keltaisuutta. Sen annetaan olla päässä max 30min, eli aika riippuu siitä miten tuhkaiset hiuksista haluaa. Se ei muuta hiuksia valkoisiksi kuten nimestä voisi luulla mutta hyvin tuhkan vaaleiksi. Tuon whiteladyn lisäksi wellalla on muita sävyjä mutta olen kokeillut niitä monia ja tuo white lady on paras jos haluaa sävyttää hiukset helmiäisen vaaleiksi ja tehokkaasti poistaa keltaisuutta. Tuo developer cream tulee sellaisessa tosi isossa pullossa jota riittää tosi monen pikkupullollisen white lady tonerin kanssa. Noita molempia saa tilattua aika halvalla Amazonista tai ebaysta. Kannattaa kokeilla jos et ole aiemmin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole kokeillut! Oon kyllä lukenut noista itse sekoiteltavista väreistä mutta en oo vielä uskaltautunut kokeilemaan. Toi kuulostaa kyllä tositosi hyvältä ja tulee varmasti paljon edullisemmaksikin kuin aina kaupan värien ostelu! Kiitos tuhannesti vinkistä, pidän tämän ehdottomasti mielessä :)

      Poista
  4. Moikka! Olisiko sulla vinkkejä tuleville wanhoille? :-) ja katsaus omiin wanhoihisi; valitsisitko yhä samanlaisen mekon ja kampauksen kuin kaksi vuotta sitten? Entä onko päivä kaiken "hehkutuksen" arvoinen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, no semmoiset vinkit tuli mieleen että yritä saada edellisenä yönä nukuttua vaikka jänskättäisikin, sillä toi päivä on kuitenkin aika pitkä ja täynnä kaikenlaista puuhaa :) Mua ainakin alkoi yhdessä vaiheessa jatkoilla väsyttää ihan hirveästi ja oisin voinut nukahtaa vaikka istualteni :D Niin ja kannattaa tietenkin ottaa päivän aikana paljon kuvia, onhan wanhat aika ainutlaatuinen kokemus!

      Mekon voisin laittaa ehdottomasti saman, se on mun mielestä edelleen mielettömän kaunis. Meikki ja hiukset, no, ehkä nyt en ihan samanlaisia tekisi, mutta jotain sensuuntaista kuitenkin. Yksinkertainen kampaus ja jotain smokeyeye-meininkiä ja vaaleanpunaiset huulet :)
      Itseasiassa päivä ei mun mielestä ole ihan kaiken hehkutuksen arvoinen. Mieletön päivä ja kokemus, mutta en kyllä usko että tulen enää mummona kiikkustuolissa muistelemaan tuota päivää yhtenä elämäni parhaista. Mutta yksi lukion hauskimmista päivistä kyllä ehdottomasti! Ihanaa wanhojen päivää sulle ja muista nauttia joka hetkestä <3

      Poista