torstai 1. tammikuuta 2015

2014 asukooste osa 1

 Tein viime vuonna tällaisen samanlaisen yhteenvedon vuoden asusta, ja nyt on vuorossa samanlainen vuoden 2014 asuista. Tämä postaus tulee taas kahdessa osassa, sillä asuja on aika paljon (46 kpl!!) ja nyt ensimmäiseksi vuorossa on alkuvuoden asut väliltä tammikuu-toukokuun puoliväli. 
Laitoin näihin muuten nyt numerot, jotta voitte kertoa helposti suosikkinne, tai miksette toki vaikka inhokkiannekin. Olisi kiva kuulla taas teidän mielipiteitänne ja lemppareitanne :)


 Jotenkin nämä alkuvuoden asut eivät ihan hirveästi omaa silmääni miellytä, johtuisikohan sitten siitä, että monet näistä ovat jo melkein vuoden vanhoja? Tuolla on monia sellaisia asuja, joita en (ainakaan täsmälleen samanlaisina) enää päälleni pukisi, mutta so what, aina ei voi onnistua :) Vaikka kaikki asut eivät ihan lemppareitani olekkaan, löytyi joukosta muutama suosikkiasukokonaisuus, eli numerot 5, 8, 15 ja 17.

Palaillaan pian asukoosteen toisen osan kanssa, josta löytyykin sitten vähän enemmän ainakin itselleni mieluisia asuja.

18 kommenttia:

  1. Sulla on niiin ihana tyyli, täältä sun blogista saa aina huikeesti inspistä omaan pukeutumiseen :-) mun lempparit on 13&21! ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, kiitos tosi paljon johanna ♥ Ihana kommentti ja upeaa, jos pystyn antamaan inspiraatiota sinne ruudun toiselle puolellekkin!
      Ja kiva kun kerroit lempparit, musta on hirmu mielenkiintoista kuulla mitkä on teidän suosikkiasujanne :)

      Poista
  2. Kasi on ehdottomasti paras!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitoksia, kasi on kyllä munkin mieleen! Tekoturkis ja hattu vaan jotenkin sopivat yhteen :)

      Poista
  3. I love your style! you are so cute :)
    apoljakovi.blogspot.com

    VastaaPoista
  4. Eihän näistä herranjumala voi päättää suosikkia!! Kaikki voisin pukea päälleni! Mahdotonta valita edes muutamaa ''parasta''..
    Sulla on kyllä ihana tyyli. Naisellinen, mutta silti rento ja tyylikäs. Ja olet varmasti kuullut tämän ennenkin, mutta kirjoitat tosi mukavaa tekstiä, ja niitä on kiva lukea. Tulee jotenkin hyvä fiilis :D! Tosi moni varmasti haluaisi susta kaverin, kun oot niin huikeen mukava persoona! :) Sun seurasta varmasti nauttisi! Onnea elämään ja hyvää myöhäistä uutta vuotta !! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau. Ihan mieletön kommentti. Sun on pakko olla ihana ja hyväsydäminen tyyppi kun tuut noin kauniisti kommentoimaan ja vielä anonyymisti! Ihan megalomaaninen kiitos ja toit kyllä mulle todella hyvän mielen :) Yritän kirjoittaa mahdollisimman luonnollisesti ja olla täällä blogissa sellainen kuin oikeastikin olen, kiva kuulla että se on ilmeisesti edes jotenkin onnistunut! Ja voi, mäkin tutustuisin niin mielelläni myös kaikkiin teihin, sen verran huipputyypeiltä vaikutatte <3 Näihin ihaniin kommentteihinkin on jotenkin niin hankala vastata ja löytää sanoja, kun oikeasti haluaisin vain halata teitä!
      Haha, tulipas rakkaudentäyteinen vastaus..:D Mutta ei mahda mitään, oli niin ihana kommenttikin. Toivotan sulle sitä samaa ja paljon kaikkea hyvää <3

      Poista
  5. Niinkuin olen aiemmin jo kommentoinut, näyttäisit Emmi hyvältä vaikka tuulipuvussa tai haalarissa :) Näistä suosikkejani on 7 ja 8, jos nyt jotkut upeista kuvistasi pitää kärkeen laittaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, mistä sitä tietää vaikka 2015-vuoden asukoosteesta kompikumpi noista löytyisikin ;> Kiitoksia ja kiva kun kerroit suosikkisi :)

      Poista
  6. 7-11 todella nappeja valintoja. Aika erilaisia keskenään, mutta hyvät yhdistelyt! 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos <3 On tosiaan aika erityylisiä asuja toisiinsa verrattuna, mutta ihana kuulla, että ovat mieleisiä :)

      Poista
  7. Ylivoimasesti lempparit on 9,11 ja 15! Olen rakastunut sun asuihin ja haluun sun kaikki vaatteet!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No välillä luovuttaisin mielelläni vaikka koko vaatekaappini kun tuntuu, ettei ole kertakaikkiaan mitään päällepantavaa.. mutta iso iso kiitos <3

      Poista
  8. Ihana kaunis Emmi :* mun lempparit oli vrm 8. 9 & 11 :) olipa vaikeeta valita... 10 on kans ihana ku sen verran erilainen ^^ xo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voii kiitos muru ♡ muista sit kertoa myös tän toisen osan suosikit ;> pus!

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Kiitos kun jaoit lempparisi emma :) Toi sun mainitsema kasi taiskin olla yksi suosituimmista asuista, ja tykkäsin siitä kieltämättä kovasti itsekin!

      Poista