torstai 4. syyskuuta 2014

Sisustusvimma

Niin, otsikko kertoo kaiken. Mulle iski jokasyksyiseen tapaan hirveä sisustusvimma, ja oonkin käyttänyt tänään ja eilen useamman tunteroisen sisustusinspiskuvia selaillen ja erinäisissä nettikaupoissa pyörien. Omaan kämppään muutto ei tällä hetkellä oo mitenkään ajankohtaista, onhan siihen vielä lähes vuosi aikaa, mutta voi jumpe kun olisi jo ihanaa päästä sisustamaan omaa kotia ihan alusta lähtien! Mulla on jo aika tarkat ideat siitä, minkälainen sisustus meidän kodissa tulisi olemaan, ja etsinkin Pinterestistä tänne hieman suuntaa-antavia inspiskuvia :)


 Vaaleaa, pehmoista, tyttömäistä, eli aika samaa meininkiä, kuin tässä mun nykyisessä huoneessakin. Vaikka tykkäänkin kristallikruunuista, tekoturkismateriaaleista sun muista ylellisistä jutuista, en missään nimessä halua kodistani mitään liian tyttömäistä prinsessahärpäkehörhelöluolaa. En pidä kauheasti mistään liioista sisustusesineistä enkä sellaisesta yltiöromanttisesta tyylistä, mikä on tietenkin hyvä, sillä tulenhan asumaan yhdessä poikaystäväni (=miehen) kanssa. Toisaalta kodin ei pidä mielestäni myöskään olla liian kliinisen ja kylmän näköinen (millainen vaikutelma kokovalkoisesta/vaaleasta simppelistä sisustuksesta helposti tulee). Yksi suurimmista syistä, miksi rakastan pehmoisia ja pörröisiä tekstiilejä, erilaisia koristevaloja ja kynttilöitä onkin juuri se, että ne tuovat kotiin ihanan kotoista ja lämmintä tunnelmaa.

Ja jos nyt joku siellä ihmettelee, että aikooko tuo hullu pomottava akka sisustaa kotinsa poikaystävänsä mielipidettä kuuntelematta ja täysin oman makunsa mukaan, niin älköön huolehtiko :D Poikaystävää ei sisustamishommat pahemmin kiinnosta ja hän on sanonut luottavansa minun makuuni näissä asioissa. Tottakai huonekalu- ja muutkin päätökset tullaan tekemään luonnollisesti yhdessä, mutta vähän kärjistäen voisi sanoa, että poikaystävä on tyytyväinen, kunhan asunnossa on sänky, sohva, telkkari ja pleikkari ;)

2 kommenttia:

  1. Mulla on niin samanlainen maku sisustuksen suhteen, noi kuvat on ihania aijai! Jos sitä itsekin sitten vuoden päästä pääsis sisustamaan omaa kämppää :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikö ookkin upeita! Noista kaikista ihanista sisustuksista saa kyllä niin paljon inspiraatiota :)
      Ääh, ei millään malttaisi odottaa sitä vuotta.. mutta kai se pitää tyytyä vaan oman huoneen sisustamiseen :< Mä tosin oon aloittanut jo tavaran keräämisen omaan kotiin; Iittalan essence-viinilasit check hahah! :D

      Poista