keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

New gloves


 Jo monen vuoden ajan ovat mustat simppelit nahkahanskat olleet lähes ainoat käyttämäni hanskat. Kun niitä sitten jossain vaiheessa ilmestyi Zaraan niitillisinä versioina, olin myyty. Zaran hanskat myytiin tottakai salamannopeasti loppuun, eikä missään näkynyt pitkään aikaan kullanvärisin niitein varustettuja niittihanskoja, ennen kuin muutama kuukausi sitten hennesillä. 
Rakastuin palavasti näihin ihanuuksiin heti kun bongasin ne H&M:n netissä, mutta jostain syystä en kuitenkaan ostanut hanskoja heti, vaan ajattelin, että ehtiihän ne hankkimaan sitten myöhemminkin. Monet kerrat katselin ja sovittelin niitä myymälässä mutta en kuitenkaan ikinä kiikuttanut niitä kassalle asti (tyhmä minä..). Yhdessä vaiheessa nämä hanskat sitten katosivatkin kuin tuhka tuuleen joka paikasta, ja minä jäin tietenkin nuolemaan näppejäni ja kiroilemaan hiljaa itsekseni miksen ollut ostanut hanskoja silloin kun niitä vielä oli joka paikassa.. Muutama viikko sitten törmäsin kuitenkin Karismassa yksinäiseen hanskapariin joka nökötti siinä kuin hyllyssä kuin minua odottamassa :) Sain vielä alennuskupongilla kuusi euroa hinnasta pois, ja loppusummaksi jäi 24e, mikä ei ole kyllä mielestäni paha hinta nahkahanskoista.

Vitsi että mä olen kyllä tyytyväinen että sain vihdoin hanskani, vaikkakin hieman pidemmän kaavan kautta! Mun mielestä nämä ovat aivan upeat, mitäs mieltä te olette?

4 kommenttia:

  1. onko nuo aitoa nahkaa :)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ovat! :) Hanskoissa kannattaa ehdottomasti satsata aitonahkaisiin versioihin, ne ovat kestävät ja supermukavat kädessä!

      Poista
  2. aivan ihanat! tosi tyylikkäät, kyllä noilla kelpaa vaikka shoppaamaan lähteä. Todella tyylikkäät ja naiselliset ja tuo asuun asennetta :) itsekin meinasin ostaa mutta empäs tyhmänä ostanut. :/ sulla oli hyvä tuuri! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkään myös kovasti! :) Voi hitsi, tiedän niin ton tunteen ja harmituksen :( Toivottavasti jostain löytyisi vielä sullekkin pari! Pitäisi vaan aina luottaa siihen omaan vaistoon ja napata heti mukaan semmoiset jutut, mitkä oikeasti kolahtaa! Ja mulla kävi kyllä tooosi hyvä tuuri näiden kanssa kun oli vielä sattumoisin täysin oikea kokokin :)

      Poista