tiistai 4. helmikuuta 2014

From the phone

 1 Armottomissa nachohimoissani väsäsin oikein kunnon nachos supreme-annoksen ja voi juku, oli aivan superhyvää! Lautanen tyhjenikin ennätysvauhtia :D Parasta tuossa annoksessa on maun lisäksi sen helppous; tarvitset vain nachoja, salsaa, punasipulia, juustokastiketta (mä tein kastikkeen itse cheddarviipaleista ja creme fraichesta, tulee muuten tuhat kertaa parempaa kuin se kaupan "juusto"dippi!), jalapenoviipaleita (jos tykkää tulisesta), sekä creme fraichea/ranskankermaa, joihin nachoja voi sitten dipata.
2 Mulle on tosi tärkeää, että sänky on mukavan ja houkuttelevan näköinen, ja oonkin mielestäni aika hyvin onnistunut saamaan sen sellaiseksi :) Ei tuolta tekisi mieli lähteä ollenkaan!
3 Meidän reppana potilas :( Masi oksenteli viikko sitten kovasti monen päivän ajan, ja kun oksentelu ei ruvennut millään helpottamaan eikä potilas suostunut enää syömään eikä juomaan mitään, lähdettiin kiikuttamaan Masia eläinlääkäriin. Onneksi kyse ei ollut mistään vakavammasta, ja lääkkeiden avulla pöpöstä selvittiin.
 4 Rakastan yli kaiken sitä, kun talvella pääsee jäälle kävelemään. En oikeastaan edes osaa selittää, mikä siinä on niin kivaa, mutta jotenkin se rauhallisuus, kevätauringon paiste ja loputtomiin jatkuva tasainen valkoinen jään pinta ovat vain ihania ja tulee jotenkin itsellekkin niin tyyni olo. Onneksi asumme ihan järven lähellä, noin sadan metrin päästä rannasta, niin pääsen nopeasti ihailemaan tätä näkyä vaikka joka päivä :)
 1 Oivoi, nyt kyllä kelpais lähteä mökille pulikoimaan.. Tää on muuten ehdottomasti yksi mun viime kesän lempparikuvia :)
3 Lempiasusteita ja -juttuja samassa asussa vaikka millä mitalla. Can't go wrong with these!
4 Emmi 19 vee #toinenjalkahaudassa
 
1 Amarillossa synttäri-illallisella. Hahaa, pidin lupaukseni enkä mennyt sinne mun vakkarikiinalaiseen, hyvä minä! Ruoka oli kyllä pieni pettymys, ei ollut niin hyvää kuin muistin, ainakaan noi hampurilaiset.
2 .. Ja jälkkäriksi synttärimargarita
3 Jos joku on joskus miettinyt, miltä mun hiukset näyttävät "oikeasti", niin tässä on vastaus :D Luonnollisesti suihkun jälkeen kuivuneet, harjaamattomat hiukset, a.k.a pehko. Okei ehkä ne ei oikeesti oo ihan noin pörröiset, mutta kyllä tästä aika realistisen kuvan saa..
 4 Lauantai-illan asun yksityiskohtia. Kuten täältäkin on varmasti huomannut, tuo pochette on kyllä ollut tosi paljon käytössä, ja sehän on tietenkin vaan hyvä juttu :) Huono juttu onkin sitten se, että nyt mä oon alkanut haaveilemaan pochetesta myös monogram-kuosissa.. No, sen hankinta ei ole kyllä vielä todellakaan ajankohtaista, mutta haaveillahan saa aina!
1 Yksi kesän lempiasuista.
2 Uusi huivi kotona :) Ensimmäiset asukuvat huivin kanssa tulossa lähiaikoina!
3 Pakkosaadavieläyksikuvakollaasintäytteeksi-kuva :D Noh, katseleehan noin kauniita näkymiä ihan mielellään :)
4 Herraisä, mä olen rakastunut. Browniesit nousi kyllä kertaheitolla mun suosikkileivonnaiseksi! Aivan älyttömän hyviä, ja nimenomaan lämpiminä, kylmän vaniljajäätelön kanssa. Reseptiä tulossa tänne blogiinkin jossain vaiheessa, ja uskokaa mua, nää vie kielen mennessään!

8 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! Onko tuossa sun pochetessa näkyny mittään lika jälkiä tai mitään ku se on nuin aran värinen??(: haluisin kovasti sen joko juuri tuolla kuviolla tai monogrammina mutten osaa tätä asiaa päättää.. Ja ihanat nuo sinun hiukset tuollain myös luonnollisesti!(:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oo tullu ainakaan vielä mitään jälkiä eikä värjäytymiä :) Toi canvas-matsku on kyllä siitä hyvä, että vaikka tuliskin niin se on sitten helppo puhdistaa! O-ouu, kieltämättä vaikea valinta noiden kahden välillä, molemmat on niin kivoja :/ Haha kiitos, kunnon leijonanharja! :p

      Poista
  2. Millä muokkaat nää sun kännykkä kuvat :)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Usein laitan instagramissa ihan vaan filtterin ja sitten kuvat koneelle :) Jos muokkaan kuvan värejä tai vastaavaa puhelimella, käytän pixlr expressiä tai aviarya ja noi valkoiset reunat laitan photo gridillä! :)

      Poista
  3. Millä laitat sun kulmat ku ne on niin nätin vaaleet?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytän H&M:n kulmakynää sävyssä light brown (vaaleampi kahdesta ruskeasta), ja suosittelen sitä kyllä ehdottomasti! Toi on mun luottokulmakynä jossa on hinta-laatusuhde todellakin kohdillaan :) Yritän myös tehdä kulmat mahdollisimman hellällä kädellä, ettei tule niin tummia. Mä itse tykkään vähän "tylsää" kulmakynää, niin siitä jäljestä tulee juuri semmoinen pehmeä :) Haha tulipa paljon asiaa pelkistä kulmista :D

      Tässä vielä linkki siihen kulmakynään! http://www.hm.com/fi/product/04060?article=04060-B

      Poista
  4. olet aivan ihastuttava persoona!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, aivan ihanasti sanottu :')<3 Kiitos kauniista sanoistasi, ne toivat ison hymyn huulilleni!

      Poista