lauantai 7. joulukuuta 2013

Cozy

Mun viikonloppu on sujunut rauhallisissa merkeissä. Eilinen itsenäisyyspäivä kului Kostin kanssa Kostin sukulaisten koiria hoitamassa, missä oltiin myös yötä. Illalla katottiin (lähinnä mä katoin..) telkkarista itsenäisyyspäivän vastaanotto, mikä on mulla semmoinen itsenäisyyspäivän perinne. Tänään tulin iltapäivällä kotiin ja kokkailin vähän, sekä puuhastelin kaikennäköistä tässä kotona. Oltiin suunniteltu lähtevämme tänää illalla Lahteen viihteelle, mutta mulla on ollut jotenkin ihmeen nuupahtanut ja huono olo koko päivän, joten katotaan nyt tuleeko siitä sitten mitään.

Mun joulumieli on muuten noussut ihan uusiin sfääreihin. Innostuin tekemään jopa söpön pienen lumiukon! Joulumielen kohoaminen johtuu lähinnä tuosta viime päivien lumentulosta. Rakastan talvessa eniten lunta, ja varsinkin silloin, kun sitä on paljon. Ulkona on vaan niiin upean näköistä, kun kaikki on saanut kauniin valkoisen lumipeitteen. Pari päivää sitten mä myös päätin, että mun on jo korkea aika hankkia huoneeseeni ne jouluvalot, mitkä mun on jo pitkään pitänyt hankkia. Rakastan jouluvaloja, ja voisin tunkea niitä vaikka huoneeni täyteen, mutta jotenkin uusien jouluvalojen ostaminen on vaan jäänyt. Eilen käytiin kuitenkin valo-ostoksilla, ja löysin silmääni miellyttävät kauniit valot :) Uudet valot (tai no, ainakin pari niistä) näkyvät tuossa alimmassa kuvassa, ja ne ovat tosiaan tuommoiset hopean väriset pallohäkkyrät lämpimän sävyisellä valolla. Mä tykkään ainakin itse kovasti!
Mun unelmien valot ovat kuitenkin La Case de cousin Paul-pallovalot, joista olen jo parin vuoden ajan haaveillut. Kyseiset valot aionkin jossain vaiheessa tilata, mutta nyt nuo uudet hopeiset pallurat riittävät mainiosti :)

2 kommenttia:

  1. Moi!

    Onko ton sun jet set toten sisäpinnat menny naarmuille? Ostin itselleni saman laukun mustana jokunen viikko sitten ja nuo sisäpinnat ovat menneet haaleille naarmuille, pinta on ikäänkuin suojaamatonta nahkaa, se tavallaan "nöytää" kun kynnellä rapsuttaa.. Ulkomailla ollessani kävin korssin liikkeessä kokeilemassa vastaavaa laukkua, ja siinä sisäpinnassa tuntui olevan ikäänkuin jokin käsittely/kovetusaine päällä, kun sisäpinta tuntui karhealta, vähän samaan tapaan kuin tuo saffiano-nahkakin.. Tuon mun laukun sisäpinta tuntuu nahkaiselta, pehmeältä.. Mietinkin, onko mulle sattunut joku maanantaikappale, mut en pääse missään vertaamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! En mä ainakaan huomannut äsken mitään naarmuja tuolla sisäpuolella kun vilkaisin. Mulla toi sisäpinta tuntuu juuri sellaiselta karhealta ja siltä, että siinä voisi ehkä olla joku käsittely. Kannattaa ottaa yhteyttä laukun ostopaikkaan, jos tuntuu että laukku ei ole kestänyt normaalia käyttöä! Kuulostaa kyllä nimittäin hieman kummalliselta että laukku on noin nopeasti sisäpuolelta naarmuuntunut :/ Toivottavasti asia selviää!

      Poista