keskiviikko 20. marraskuuta 2013

LONDON DAY 2

 Toisena päivänä lähdettiin liikenteeseen kymmenen aikoihin, hyvin nukutun yön jälkeen.
 Marble Arch.
 Ehdottomasti paras kulkuväline Lontoossa! Kuljettiin metrolla päivässä yleensä 3-4 kertaa.
 No sitten, se Primark. Tällä kertaa mentiin siis sinne jo aamulla, ja voi pojat, kun olikin hyvä että mentiin! Ihmisiä siellä oli silloinkin, mutta shoppailu sujui huomattavasti mukavammin, ja mä pääsin jopa sovituskoppiin! Toi ylin kuva antaa ehkä vähän osviittaa, minkälainen se Primark nyt siis on. Tiivistettynä: jumalattoman paljon tavaraa, todella halvat hinnat. Kauppa oli kaksikerroksinen, ja molemmat kerrokset olivat valtavan suuret, siis oikeasti todella isot. Alhaalla ovat naisten vaatteet, alusvaatteet, kotivaatteet, takit yms. ja ylhäällä asusteet, laukut, kengät, korut, kodintuotteet, lasten vaatteet sekä miesten vaatteet. Me käytiin ainoastaan tossa Marble Arch-aseman lähellä olevassa Primarkissa, mutta Oxford Streetillä on myös toinen Primark, aivan toisessa päässä Oxford Streetiä.
 Koluttiin myös kaikki muut kaupat Oxford Streetillä, kuten New Look (josta ylläoleva kuva), Zara, Forever21, Pull&Bear, Bershka, H&M, ymsyms, mutta jotenkin en vaan löytänyt niistä mitään.
 Käytiin shoppailun välissä syömässä Marks&Spencerillä, josta napattiin tollaiset salaatit ja juomat, sekä tuoreita hedelmiä, jotka syötiin siellä M&S:llä. Lontoossa on monessa paikassa semmoisia lounastarjouksia, joihin saa itse valita salaatin tai leivän+juoman+sipsit/hedelmiä/jotain, ja ne ovat sitten yhteensä jotain 5-10 puntaa (Vaihtelee tietysti paikasta riippuen! Bootsilla, kyllä, siellä kosmetiikkakaupassa, tuollainen setti maksoi n 4 puntaa). Muutenkin joka paikassa oli hirveän paljon saatavilla tälläisiä pieniä lounassalaatteja, leipiä, toasteja ja hedelmäsekoituksia, joita ihmiset sitten lounastauoillaan söivät. Nuo meidän kaksi salaattia olivat yhteensä 4 puntaa, kaksi limsaa 2 puntaa ja kaksi hedelmäkippoa muistaakseni 4 puntaa. Kaikissa oli siis jonkinlainen "osta kaksi saat halvemmalla"-tarjous.
 Sitten, yksi mun reissun lemppareista! Valtava (ja valtavan hieno) tavaratalo Selfridges :) Noista näyteikkunoista ja "vaatimattomista" koristeista pystyy jo vähän arvaamaan, minkälainen paikka on kyseessä. Voin vaan sanoa, että Selfridgesiin verrattuna joku Stockmann, jota suomalaiset pitävät hienona, tuntuu ihan Siwalta :D Loputtomalta tuntuva määrä kosmetiikkaa, koruja, elektroniikkaa, sisustusjuttuja, vaatteita, kenkiä, laukkuja, kaikkea! Vaikka tuolla onkin superisot valikoimat erityisesti luksustuotteita, on tuolla silti myös tuotteita ihan joka hintaluokasta :) Selfridgesin kenkä- ja laukkuosastot.... Voi, mä voisin jaaritella tänne niistä vaikka tunteja! Löydät sieltä varmasti ihan kaikki suunnittelijat mitä vaan pystyt keksimään, ja enemmänkin! Joka merkillä on semmoinen oma pikku "huone" tai osio, missä kyseisen merkin tuotteita on esillä. Mä vaan kiertelin siellä kuola valuen ja katselin ja hipelöin kaihoisasti niitä upeita Célinen, Saint Laurentin ja Pradan laukkuja ja Louboutinin kenkiä. Voinko mä pliis muuttaa sinne?
 Muutamia sekalaisia otoksia Oxford Streetiltä.
 Oxford Streetiltä käännyimme Regent Streetille, jossa liikkeet ovat hintatasoltaan hieman kalliimpia, ja tuolta löytyy esim. nuo kuvissa näkyvät Gilly Hicks ja Hollister. Noi oli oikeastaan yhtä ja samaa kauppaa, eli Gilly Hicksiltä pääsi suoraan Hollisterille, ja toisin päin. Suosittelen kyllä käymään tuolla, jos et ole koskaan käynyt Hollisterilla. Musiikki soi kovalla, joka paikassa on hämärää (pimeää..), ja kaikki myyjät ovat erittäin palveluintoisia hyvännäköisiä miehiä. Mä en tuolta mitään ostanut, sillä en oo ikinä ollut oikeen Hollisterin vaatteiden perään, mun mielestä ne on vaan niin törkeän hintaisia.
Regent Streetin päässä onkin Piccadilly Circus, missä sijaitsee tuo kuuluisa valotaulu.
 Piccadilly Circukselta käveltiin vähän matkaa Trafalgar Squarelle, sillä olimme menossa National Galleryyn (mä olen käynyt tuolla aikaisemminkin, mutta äiti harrastaa maalausta ja halusi päästä näkemään paikan.) Mä sitten lähinnä istuinkin siellä penkeillä tai sohvilla lepäämässä kun äiti katseli maalauksia:D
 Illalla nuo Oxford Streetin ihanat koristepallerot oli valaistu :)
Rankan päivän jälkeen mentiin hotellille, jossa lepäiltiin hetki, jonka jälkeen lähdettiin syömään. Käytiin sympaattisessa pienessä italialaisessa, ja pasta oli kyllä todella hyvää! Meidän tarjoilija muuten ilmeisesti rakastui muhun, sillä hän kehui koko ajan kauneuttani ja halusi kuulemma muuttaa suomeen kanssani, ihan hyvä päätös toiselle päivälle! :D

5 kommenttia:

  1. Voisitko vähän kertoa hinta tietoja tosta teidän matkasta?? Millä lentoyhtiöllä menitte ja missä yövyitte ja paljon matkan kokonais hinta oli? olisin nimittäin itsekin kiinnostunut lähtemään Lontooseen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lennettiin Norwegianilla (suosittelen!) ja kaikkien lentojen hinnaksi tuli yhteensä noin 230e, eli vähän alle kuuskymppiä per hlö/suunta. Yövyttiin Gresham-nimisessä pienessä hotellissa, joka sijaitsi Westminsterin alueella, parinsadan metrin päästä Paddingtonin metropysäkistä :) Hotellin hinta oli aika tarkalleen 75e/yö. Voin suositella kyllä myös tota hotellia ja aluetta millä se sijaitsi, oli tosi hyvien kulkuyhteyksien päässä ja n. kilometrin kävelymatkan päässä onkin Oxford Street! En valitettavasti osaa sanoa ton reissun ihan lopullista kokonaishintaa, kun niitä kaikkia pikkukuluja on aika paljon :/ Mutta matkojen ja hotellin lisäksi rahaa meni oikeastaan vain syömiseen, shoppailuun ja Oyster cardiin (julkisten matkakortti).

      Voin kyllä todellakin suositella Lontoota matkakohteeksi! Paaaljon nähtävää, koettavaa ja ostettavaa, mukavat ja ystävälliset ihmiset ja jotenkin sen koko kaupungin tunnelma vaan on musta ihana:) Toivottavasti näistä oli jotain apua!

      Poista
    2. Kiitos paljon, kyllä oli apua :D

      Poista